OP Koti Pirkanmaa – Kokenut välittäjäkin sai uutta oppia

21.11.2022

Eva Palmroth lähti Tepon myyntivalmennukseen pitkin hampain. Hän on toiminut menestyksekkäästi kiinteistönvälittämisen parissa jo vuodesta 2006, joten tietoa ja taitoa on kertynyt runsaasti. Kun tuoreille kiinteistönvälittäjille pidettiin Tepon puhelinkontaktointiin painottuva valmennus, piti Palmrothin asemansa puolesta osallistua siihen.

”Kokemus tuo näkökulmaa. Mutta konkarikin saattaa unohtaa tarpeiden kartoituksen, kun luottaa liiaksi omaan ammattitaitoon ja kokemuksen tuomaan varmuuteen”, sanoo OP Koti Pirkanmaan myyntipäällikkönä toimiva Palmroth nyt.

Kiinteistönvälittäjä vastaa asiakkaansa elämän arvokkaimmasta omaisuudesta. Asiakkaista on tärkeä pitää huolta myös asuntokaupan jälkeen. Valmennuksessa käytiin läpi, miten keskustelu asiakkaan suuntaan avataan ja millaisia kartoittavia kysymyksiä hänelle tulee esittää.

”Intensiivisissä pienryhmäharjoituksissa soitimme kylmiltään vanhoille asiakkaille. Ensin Teppo soitti mallipuhelun, sitten me soitimme vuorotellen. Pidin aiemmin mahdottomana, että jokaisella puhelulla voisi saavuttaa jonkin tavoitteen. Mutta Teppo onnistui siinä, vaikkei hän edes ole alalla”, ällistelee Palmroth.

Valmennuksella parempia palkkioita

Puhelinkoulutuksen oppeja voi hyödyntää myös asiakastapaamisessa, kuten Palmroth teki. Hankintakäynnillä hän sai tarkentavien kysymysten avulla kartoitetuksi asiakkaan tarpeet, välittäjälle asetetut kriteerit ja myös mahdolliset huonot kokemukset välittäjistä. Lisäkysymysten avulla Palmroth osasi vastata oikeisiin kysymyksiin.

”Oikeilla kysymyksillä saa oikeita vastauksia. Asiakaspalveluammatissa pitää mennä asiakkaan housuihin, ja nyt se onnistui: asiakas oli samalta istumalta valmis tekemään toimeksiantosopimuksen. Sain myös paremman välityspalkkion kuin aiemmin käynyt kilpailijan edustaja”, sanoo Palmroth.

”Aiemmin kartoittaminen oli jäänyt puolitiehen. Tepon valmennuksesta tällainen konkarivälittäjäkin saa uusia oppeja ja muistinvirkistystä. Valmennuksissa Teppo osaa ottaa yleisön haltuun ja ohjata ihmisen keskustelemalla ja sopivalla pilkkeellä silmäkulmassa oivaltamaan asioita. Toivottavasti pääsen Tepon valmennukseen myös toiste”, sanoo Palmroth.

OP Koti Pirkanmaa on 50 henkilön kiinteistönvälitysliike. Se on osa OP Ryhmää ja yksi välitysalan suurimmista toimijoista.

OP Koti Pirkanmaa

Teksti: Oodia/Heta Jyrälä